Hallitus 2011

Maria Ojajärvi, puheenjohtaja
Toiviomatkat Oy / Toimiala: Matkatoimistopalvelut
www.toiviomatkat.fi

Olen perheyrityksen kasvatti ja työni Toiviomatkoissa on epävirallisesti alkanut 12-vuotiaana kun laskin yhteen mielipidepapereita, joita asiakkaat täyttivät matkalta palattuaan ja sain samalla selkeän kuvan asiakkaiden mielipiteistä noin kymmenen vuoden ajalta. Täysipäiväisesti yrityksessä olen ollut 10 vuotta.

Toiviomatkat on 1976 perustettu yksityinen matkatoimisto, jonka päätoimipiste on Helsingissä. Toiviomatkojen toiminta-ajatuksena on järjestää hyvin suunniteltuja laadukkaita kiertomatkoja Raamatun maihin. Pääkohde on Israel.

Liikeidean lähtökohtana on psalmi 84:6 ”Autuaita ovat ne ihmiset, joilla on voimansa Sinussa, joilla mielessään pyhät matkat.” Alussa liikeidea perustui lähinnä Israelin matkoihin, mutta sittemmin mukaan otettiin muita toimintapolitiikkaan sopivia kohteita, jotka tukevat toinen toisiaan. Kaikki kohteemme ovat raamatunhistoriallisesti tai muuten historiallisesti merkittäviä matkakohteita. Räätälöimme matkat matkanjohtajien toiveiden mukaan. Matkanjohtajat kokoavat ryhmät toimintaympäristöstään.

HYNY on vuonna 2011 jo 5-vuotias! On aika kehittää toimintaa ja aion puheenjohtajana tehdä parhaani sen eteen. Toivon, että pystyn yhteistyössä varapuheenjohtajan ja hallituksen kanssa tekemään jäsenistön näköistä toimintaa jäsenistön toiveiden mukaisesti. Pidetään vanhat perinteet.

 

Mari Laaksonen
Cleanmarin Oy / Toimiala: Siivouspalvelut
www.cleanmarin.fi

(Mari Laaksonen palkittiin Helsingin nuoreksi yrittäjäksi 2009!)

CleanMarin Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva siivousalan yritys jonka asiakaskunta koostuu, niin asunto-osakeyhtiöistä, yrityksistä kuin yksityisistä asiakkaista. Yritys on toimialansa parhaimmistoon kuuluva yritys. Se on toiminut vuosina 1999-2003 toiminimellä ja vuonna 2003 reksiteröity osakeyhtiöksi.

Cleanmarin työllistää pääkaupunkiseudulla parikymmentä siivousalan huippuammattilaista. Koulutuksemme takana on pitkät perinteet omaava Kiiltoclean Oy. Sloganimme on "Puhdasta yrityssiivousta" & "Siivoojan jälkeen, ei tule siivoja".

Tavoitteemme ei ole pelkästään toteuttaa sopimuksia, vaan myös ylittää asiakkaan odotukset palvelun yksilöllisyydellä, laadulla ja luotettavuudella. Kaikilla työntekijöillämme on luonnollisesti vaitiolovelvollisuus; Cleanmarin Oy tunnetaankin turvallisena yhteistyökumppanina.

 

Tuure Toivola
Sissos-tuote Oy / Toimiala: Urheiluvarusteiden tukku- ja vähittäiskauppa, elämyspalvelut
www.sissos.fi

Kaupparekisterin mukaan yrittäjäurani alkoi vuonna 1995 kun lukion lukulomallahan oli paljon mielenkiintoisempaa laittaa yritystä pystyyn kuin valmistautua kirjoituksiin. Olen kuitenkin äidin kertoman mukaan aloittanut yritystoiminnan 4-vuotiaana, 6-vuotiaan isoveljeni kanssa myymällä teatterilippuja naapurustoon. Mitä erilaisinten liiketoimintamallien kautta päädyin lopulta leikkipyssykauppiaaksi.

Päätoimialani on siis paintball eli värikuula-aseet ja periaatteessa kaikki niihin liittyvä. Olemme myös menestyksekkäästi laajentaneet asiakaskuntaamme tarjoamalla osaamistamme ja tuotteitamme perinteisten asiakkaiden ja käyttökohteiden ulkopuolelle. Sissos Oy on toimittanut värikuula-aseita, niiden komponentteja ja osaamista mm. kalliorakentajille, eri maiden armeijoille, eläinten merkkaamiseen sekä moottoripyörä- ja lentokoneteollisuuteen. Toki alan harrastajia ja yrittäjiä unohtamatta. Päämarkkina-alueitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Venäjä, mutta yhteensä olemme myyneet tuotteitamme yli 20 maahan.

Hynyn näen loistavana paikkana verkostoitua ja tavata omanhenkisiä ihmisiä.

 

Edward Blomstedt
Ab Nordic Cast Sourcing Oy / Toimiala: Teollinen sopimusvalmistus
www.ncsourcing.com

(Edward Blomstedt palkittiin valtakunnalliseksi nuoreksi yrittäjäksi 2010!)

NC Sourcing Oy on teollisuuden sopimusvalmistaja. Valmistamme komponentteja ja kokoonpanoja sekä valmiita tuotteita asiakkaiden piirustuksilla. Tuotantoa on Kiinassa, Intiassa, Venäjällä ja Valkovenäjällä. Emme tee projektityötä, vaan aina jatkuvia casejä, eli kun kerran aloitetaan asiakkaan kanssa niin tarkoitus on jatkaa pitkään tuottamalla heille mitä haluavatkin. Käytännössä ollaan heidän alihankkijansa.

Tuotantoa on aika laidasta laitaan. Pieniä muovituotteita, rautavaluja, raskaita teräsrakenteita. Tehdään myös tuotedesignia ja suunnittelua.

Perustin yrityksen 2005, mutta aloitettiin jo 2003 kaivonkansilla, joissa ollaan nykyään Suomen suurin toimittaja. Siitä aloitettiin ja uusia tuotteita tulee jatkuvasti.

 

Mikko Jaatinen
Suomen Yrittäjäyhteisö / Toimiala: Valmennukset ja koulutukset
www.suomenyrittajayhteiso.fi

Kyseessä Mikko Jaatinen, 24 -vuotias yrittäjä. Kipinä yrittäjyyteen lähti 9. luokalla Nuori Yrittäjyys ry:n Vuosi Yrittäjänä -ohjelmasta. Ideana siinä että perustetaan "miniyritys" ja tekemällä oppien opitaan vuosi. Siitä kipinä syntyi tekemällä oppimiseen (jota kait yrittäjyys enimmäkseen on) ja yrittäjyyskasvatukseen.

Opiskelin tovin Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Suomeen palattuani kaveriporukassa perustettiin Vuosi Yrittäjänä -oppilaiden alumniyhdistys. Tein töitä Nuori Yrittäjyys ry:lle yrittäjyyskasvatusta ajatellen. Laitettiin kaverin kanssa firma "Realister" pystyyn (myöhemmin Realister International) jonka tuotteita oli uuden aikakauden kouluvihkot. Myin kaiken pois, muutin Australiaan. Palasin Suomeen ja otin perheyrityksen hoitaakseni (Cafe Picnic -franchising). Myytiin liiketoiminnat kesällä pois ja rupesin konsultoimaan myyntiä ja yrittäjyyskasvatusta. Suomen Yrittäjäyhteisöllä olen ollut hallituksessa muutaman vuoden ja sitä kautta oli luonnollista lähteä yrittäjäksi sen pariin. Suomen Yrittäjäyhteisöllä tarjotaan erilaista koulutusta ja kerran vuodessa meillä iso viikonloppuseminaari, jossa huippuvalmentajat valmentamassa.

HYNY iski heti. Oikea porukka ympärillä saa ihmeitä aikaan. Nuoria ja uusia yrittäjiä pitää tukea. Pitää jakaa tietoa ja kokemuksia, tehdä yhteistyötä ja ajaa yhteisiä asioita. Ihmiset tekevät yrityksen, ihmiset ovat kaikki kaikessa.

 

Elina Iloranta
Red Events Oy / Toimiala: Ohjelmapalveluiden tuottaja
www.redevents.fi

Omistan yhtiökumppanini Lotta Hurskaisen kanssa Red Events Oy:n, joka tarjoaa tapahtumapalveluita sekä vuokraa tapahtumahenkilökuntaa. Olemme perustaneet yrityksemme 2006 ja aloittaneet kokopäiväisen toiminnan vuoden 2008 alusta.

Koulutukseltani olen taloushallinnon tradenomi, valmistuin keväällä 2008. Olin opiskeluaikana mukana esihautomotoiminnassa, jossa tuettiin yrityksen perustamista. Tein myös opinnäytetyöni liittyen yrittäjyyteen enkä taloushallintoon. Töiden ohella olen käynyt Haaga-Helian ja Jyväskylän amk:n yhteisen Urheilumarkkinoinnin ammatilliset erikoistumisopinnot -opintojakson.

Olen opiskelujeni jälkeen luennoinut yrittäjyydestä nuorille lukuisia kertoja mm. Haaga-Heliassa sekä Helmi Liiketalousopistossa. Minua todella kiinnostaa nuorten kannustaminen yrittäjiksi ja siksi olenkin näitä tehnyt vapaaehtoisesti niin paljon. Olen opiskelujen jälkeen ollut myös mukana Haaga-Helian Urheilubusiness-opintojakson kehittämisessä ja ensimmäisen vuoden toteutuksessa apuopettajana. Urheilubusiness-opintojakson tarkoituksena oli kannustaa huippu-urheilijoita hyödyntämään omaa erikoisosaamistaan yrittäjinä.

Minulla riittää intoa ja halua kehittää nuorten yrittäjyyttä ja haluaisin erityisesti panostaa uusien nuorten yrittäjien kannustamiseen sekä yleisen yrittäjyyskasvatuksen lisäämiseen.

 

Ville Nikunen
IR Visual Works Oy / Toimiala: Yritysviestintä, videotuotanto
www.visualworks.fi

Koulutustaustani on tradenomipohjainen, joskin pienellä twistillä, eli olen suorittanut TAMKin yrittäjyyden suuntautumisen Proakatemian, jonka idea on tuottaa valmiita yrittäjiä työmaailmaan. Tästä itsestään pystyisin kirjoittamaan monisivuisen mailin, mutta jos tähän hätään tehdään niin, että aiheesta kiinnostuneet voi katsoa lisätietoja osoitteesta www.proakatemia.fi

Kipinä yrittäjyyteen syntyi juurikin tuolloin kouluaikana, jolloin pyöritimme 14 hengen voimin Ideareaktori nimistä osuuskuntaa, joka oli keskittynyt markkinointiin sekä videotuotantoihin. Opintojen lähestyessä loppua meistä 3 (minä, Hanne Rasila ja Markus Malvisalo) päätettiin perustaa oma firma videotuotantojen ympärille, koska näimme, että tässä hommassa on paljon potentiaalia. Lopputuloksena syntyi IR Visual Works Oy eli nykyinen yrityksemme.

Kiinnostukseni Hynyn hallituksen tehtäviin kumpuaa mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin. Luonnollisesti myös nuorten yrittäjien asioiden eteenpäin ajaminen tuntuu melko motivoivalta. Uskon tuovani hallitukseen voimaa ideointiin, päätöksentekoon sekä verkoston kasvattamiseen.