HYNY – Helsingin Yrittäjien Nuorten Yrittäjien toiminta
Helsingin Nuoret Yrittäjät koostuu nuorista alle 35-vuotiasta yrittäjistä ja yrittäjiksi aikovista. Mukana on myös yrittäjäperheen jäseniä, mahdollisia yritysten jatkajia. Suomeen tarvitaan uusia, nuoria yrittäjiä, kun suuret ikäluokat lähtevät eläkkeelle. Samanaikaisesti monet eläkkeelle jäävät yrittäjät etsivät jatkajaa yritykseensä ja osa joutuu ehkä jopa lopettamaan koko elämäntyönsä jatkajan puuttuessa. Pyrimme edistämään sukupolvenvaihdosta, sopivan jatkajan löytymisen helpottumista sekä Nuorten Yrittäjien hyvinvointia. Toiveenamme on kehittää laaja kontaktiverkosto, joka kannustaa nuoria yrittäjyyteen. Helsingin Nuorten Yrittäjien tarkoituksena on aktivoida nuoret yrittäjät mukaan järjestötoimintaan, sekä jäseniksi että luottamushenkilöiksi.
Helsingin Nuoret Yrittäjät on vapaamuotoinen verkosto, joka syntyi 15.5.2006 helsinkiläisten nuorten yrittäjien tahdosta edistää nuorille suunnattua toimintaa ja koulutusta. Verkoston kautta nuorten yrittäjien ajatukset pääsevät päättäjien tietoisuuteen. Pyrimme siihen, että päättäjät ja suuri yleisö tietävät, että Nuori Yrittäjä on hyvä valinta muiden joukossa ja haluamme tuoda esille sen, että nuori on ikänsä puolesta nouseva tähti, juuri kouluttautunut alansa ammattilainen. Lisäksi ryhmä pyrkii tuomaan esille nuorten yrittäjien asioita ja nostamaan nuorten yrittäjien arvostusta niin järjestössä, tiedotusvälineissä kuin yhteiskunnassa yleensäkin.
Helsingin Nuoret Yrittäjät tarjoavat tapahtumia ja koulutustilaisuuksia sekä tiedottavat sidosryhmien tilaisuuksista, joissa nuorella yrittäjällä on mahdollisuus saada uusia kokemuksia, ideoita ja ajatuksia sekä edistää nuorten yrittäjien näkyvyyttä iäkkäämmän yrittäjäväen joukossa. Kehittyminen, uuden oppiminen ja ennakkoluuloton suhtautuminen uusiin asioihin ja ideoihin ovat usein menestyneen yrityksen ja yrittäjän pohjana ja näitä asioita pyrimme tukemaan.
Perustajajäsenet:
Maria Oksanen, Heidi Ekholm-Talas, Niina Stolt, Anne Hiljanen, Niko Niinioja, Petri Heinonen, Ville Kaunola, Harri Haanpää, Vivi Wendelin, Theodor Arhio ja Jani-Petteri Pohjonen


